Vanderpump rules -sarjassa esiintynyt tuottaja ja DJ James Kennedy pidätettiin hiljattain lähisuhdeväkivalta tilanteen vuoksi. Nyt ohjelmaa tuottanut televisioyhtiö Bravo on aloittanut oman selvityksensä siitä, onko väkivaltaa tapahtunut heidän työyhteisössään jo ennen tätä ja mikä on tuotantoyhtiön vastuu.
Lehtitietojen mukaan Kennedyn viimeisin uhri on ollut hänen tyttöystävänsä Ally Lewber. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun miehen kerrotaan turvautuneen väkivaltaiseen käytökseen. Sisäpiiriläinen teki Bravolle ilmoituksen miehen väkivaltaisuudesta jo vuonna 2003. Kennedyn kerrottiin olevan väkivaltainen naisia kohtaan. Väitteisiin oli listattu useita esimerkkejä.
Bravo palkkasi riippumattoman lakimiehen tutkimaan väitteitä. Televisioyhtiö irtisanoi koko vanhan näyttelijäkaartin marraskuussa 2024. Televisioyhtiötä on kuitenkin aikojen saatossa syytetty draamalla mässäilemisestä ja siitä, että ongelmiin ei puututa tarpeeksi suurella pieteetillä parempien katsojalukujen toivossa, Page Sixille paljastetuissa tiedossa kerrotaan.