Tiistaina 4. helmikuuta ei tarvitse pohtia mitä tekee ruoaksi. Suomessa näet vietetään valtakunnallista kalakeittopäivää. Televisiosta tuttu kokki ja ravintoloitsija Kape Aihinen on luvannut valmistaa kalakeittoa netissä livenä katsojien kanssa.
– Toivon, että saamme mukaan paljon osallistujia ympäri Suomen. Nyt ei todellakaan tehdä mitään monimutkaista ruokaa, johon tulee päälle jotain piperradea, vaan kyseessä on rehti kalakeitto. Siihen ei tarvita kuin yksi kattila ja raaka-aineet, ja sitten mennään, kertoo Aihinen.
– Resepti tulee olemaan sellainen, että se onnistuu taatusti kaikilta! Jos jotain aineksia joltain puuttuu, ei se ole niin vakavaa, annan kokkauksen lomassa vaihtoehtoja siihen, miten tuotteita voi korvata jollain muulla.
Lisätietoja löytyy Kalakeittopäivän virallisilta nettisivuilta.