Kanadalainen R&B-laulajatar Nelly Furtado tunnetaan hittibiiseistään Promiscuous, Maneater, Say It Right ja All Good Things. Nainen oli suosionsa huipulla 2000-luvun alussa, minkä jälkeen hän piti pitkän tauon ja palasi uransa pariin vuonna 2023.
Nelly Furtado on paluunsa jälkeen saanut sosiaalisessa mediassa kommentteja hänen kurveistaan. Naisen on epäilty käyneen brasilialaisessa pyllynkohotuksessa, mutta vartalo on naisen mukaan täysin hänen geeniensa ansiota eikä kauneuskirurgin veitsen.
Nyt 46-vuotias tähti julkaisi hänen Instagram-kanavallaan näyttävät kuvat, joissa hän poseeraa oransseissa bikineissä. Kuvatekstissään tähti toivoo vuodelle 2025 kehorauhaa. Hän kertoi kokeneensa viime vuonna poikkeuksellisen paljon ulkonäköpaineita, mutta samaan aikaan hän oppi rakastamaan itseään uudella tavalla ja olemaan itsevarma.
Nelly Furtado halusi myös täsmentää, että hän ei ole tehnyt mitään kasvoilleen tai vartalolleen kauneuskirurgisissa toimenpiteissä. Hänellä on luottokosmetologi, jolla hän käy säännöllisesti ja jolta hän ostaa käyttämänsä voiteet. Ainut asia, jonka hän on muuttanut, on hampaat. Furtado nimittäin hankki ylähampaisiinsa hetki sitten hammaslaminaatit.