Tulppaanit tuovat väriä kotiin – kukkaloistolla kohti kevättä

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Osa osti tulppaaneja maljakkoon jo jouluna, mutta niiden sesonki käynnistyy varsinaisesti alkuvuodesta. Kevättä kohti mentäessä kukkien väri muuttuu maljakossa usein punaisesta keltaiseksi. Vielä ystävänpäivänä tulppaanit ovat vaaleanpunaisia, mutta sen jälkeen aurinkoisempia sävyltään.

– Tulppaanista löytyy valtavasti väri- ja lajikevaihtoehtoja, Suomessakin niitä viljellään monta sataa erilaista monipuolisine värivariaatioineen ja muotoineen – yksinkertaisista monivärisiin, kerrottuihin ja rimpsureunaisiin. Jokainen löytää siis varmasti oman suosikkinsa. Suosion syy on varmasti myös siinä, että suurin osa Suomessa myytävistä tulppaaneista on kotimaisia, eli ne ovat tuoreita, kestäviä ja tulevat läheltä, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Kauppapuutarhaliiton mukaan suomalaiset ovat tulppaanien ystäviä ja hankkivat niitä maljakkoon eniten väkilukuun suhteutettuna hollantilaisten ja ruotsalaisten ohella. Maljakkovesi on hyvä vaihtaa pari kertaa viikossa ja veden vaihdon yhteydessä varsia voi lyhentää.