Nuoruuden lähde löytyi? Uuden rokotteen väitetään ehkäisevän ikääntymistä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Israelin Weizmann Institute of Sciencen tutkijat ovat ottaneet merkittäviä edistysaskeleita tutkimuksessa, joka tähtää ikääntymisen torjumiseen immuunijärjestelmää vahvistavan hoidon avulla. Tutkijoiden mukaan läpimurto voi avata uusia mahdollisuuksia hidastaa ikääntymisen vaikutuksia.

Tutkijat ovat jopa väläytelleet, että uuden rokotteen avulla voisi olla mahdollista parantaa jo olemassa olevia, ikääntymisen liittyviä sairauksia. He mainitsevat esimeriksi dementian. Vaikka tutkimustulokset ovat lupaavia, kyseessä on vielä kokeellinen vaihe. Rokotteen tai hoidon käyttöönotto vaatii lisätutkimuksia, kliinisiä kokeita ja turvallisuuden varmistamista ennen kuin sitä voidaan soveltaa laajamittaisesti ihmisillä.

– Immuunijärjestelmän mahdollinen nuorentaminen voisi auttaa elvyttämään aivojen toimintaa, ja perimmäisenä kunnianhimoisena tavoitteena on kehittää ikääntymistä estävä immuunihoito, ryhmä tiedottaa.