Kunnon talvisäitä odottavat voivat pettyä – ennuste ei lupaa hyvää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kulunut talvi on ollut lauha, ja pidempiä kireitä pakkasjaksoja on jouduttu toistaiseksi odottamaan. Kunnon talvisäitä odottavat saattavat joutua pettymään. Helmikuukin näyttää ennusteissa erittäin lauhalta.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henri Nyman kertoo blogikirjoituksessaan polaaripyörteen pysyneen erittäin voimakkaana syksystä lähtien. Polaaripyörteen solat ovat olleet keskimäärin Pohjois-Amerikan itäosissa ja Keski-Venäjällä. Tämä on johtanut Suomessa lauhan talven selittävään voimakkaaseen länsivirtaukseen.

Polaaripyörre näyttää pysyvän ennusteissa vahvana. Sitä heikentäviä äkillisen lämpenemisen tilanteita ei ole näkyvissä. Näin ollen helmikuukin vaikuttaa ennusteissa hyvin lauhalta Suomessa.

– Ennusteet ovat aina ennusteita, ja säässä voi tapahtua vielä jotain yllättävää ennen kevätauringon lämmittävää vaikutusta. Jo nyt lienee kuitenkin melko varmaa, että Suomi välttyy tänä talvena pitkäkestoiselta kireän pakkasen jaksolta, Nyman kertoo.

Polaaripyörre hajoaa keskimäärin huhtikuun paikkeilla. Tämä saattaisi tarkoittaa, että Suomeen iskisi jälleen tavanomaista kylmempiä jaksoja ennen kesän alkua. Näissä tapauksissa aurinko kuitenkin lämmittää jo ilmaa päivisin.