Pamela Anderson paljasti miksi poseerasi Playboylle – moni voisi samaistua

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pamela Anderson on nykyisin 57-vuotias luonnollisen kauneuden lähettiläs. Hän on itsevarma ja kypsä nainen, joka luottaa omaan intuitioonsa kaikessa mitä tekee. Asia ei kuitenkaan ole aina ollut näin.

Anderson esiintyi ensimmäisen kerran eroottisissa kuvissa Playboy-lehdessä vuonna 1989. Hänen mallin uransa kesti 22 vuotta ja Anderson esiintyi enemmän lehtien sivuilla ja kansikuvissa kuin moni muu malli. Syy, miksi hän lähti bisnekseen alun perin mukaan, oli oman ujouden voittaminen.

– Olen erittäin ujo ihminen. Tein Playboyn kuvauskeikan, koska olin niin ujo ja halusin päästä siitä yli. Sama päti roolisuorituksiini, jolloin hahmoni tunsivat itsensä voimakkaaksi, nähdyksi ja kauniiksi. Se resonoi myös minuun, Anderson kertoi NPR:n haastattelussa.