Poptähti Katy Perry ja näyttelijä Orlando Bloom ovat tavanneet vuonna 2016 tammikuussa Golden Globe -gaalan jatkoilla. Pari seurusteli, erosi, alkoi seurustelemaan uudelleen ja lopulta kihlautui vuonna 2019. He saivat yhteisen tyttären, Daisy Doven, vuonna 2020.
KatyPerry valmistautuu parhaillaan Lifetimes Tour -kiertueensa Yhdysvaltojan osuuteen, joka alkaa Houstonissa 7. toukokuuta. Vaikka hän haluaa tarjota faneille unohtumattoman spektaakkelin, hänen prioriteettinsa ovat perhe, terveys ja esiintymiskunnon ylläpito.
Poptähti kertoi People-lehdelle ennen kiertueensa alkua, että parisuhteen ylläpito vaatii molemminpuolista ymmärrystä ja tukea. Hänen mukaansa rakkauden kielten ymmärtäminen on avainasemassa.
– Olen puhunut paljon rakkauden kielistä ja siitä, kuinka tärkeää on oppia kumppaninsa rakkauden kieli ja puhumaan sitä, vaikka se ei olisi oma, Perry sanoo.
Katy Perryn mukaan heidän parisuhteensa tärkein sääntö onkin tukea toinen toistaan ja toimia toiselle tavalla, joka vahvistaa rakkautta. Katy Perry kertoo, että hänen rakkauden kielensä on teot ja vavistavat sanat. Tunteiden sanoittaminen ja sanallinen tuki ovat heille kummallekin tärkeitä, minkä vuoksi he kiinnittävät erityisen paljon niiden toteutumiseen arjessa huomiota.