Supermalli vaihtoi alusvaatteita somevideolla – miehet hullaantuivat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supermallien kärkikaartiin vielä muutamia vuosia sitten lukeutunut Bar Refaeli ja hänen äitinsä Tzipi tuomittiin taannoin veronkierrosta, kun heidän todettiin jättäneen maksamatta veroja yhteensä noin kuuden miljoonan euron tuloista. Bar Refaeli tuomittiin yhdeksän kuukauden yhdyskuntapalveluun ja äiti passitettiin vankilaan.

Nyt Bar on tehnyt paluuta mallimarkkinoille myös somessa, sillä hänet nähdään tuoreella videolla esittelemässä sekä vartaloaan että sen yllä nähtäviä alusvaatteita. Mallikaunotar kaiken lisäksi vaihtaa vaatteita videolla, joskin intiimit paikat on jätetty näyttämässä. Kommenttien perusteella varsinkin miesseuraajat ovat innostuneet videosta kovasti.

Veronkierrosta kiinni jääneet Bar ja Tzipi Refaeli tuomittiin vankeusrangaistusten lisäksi myös maksamaan 1,2 miljoonan dollaria sakkoja. Refaeli vältteli verojen maksamista Israelin valtiolle vuosina 2009-2012 matkustellessaan eri puolilla maailmaa, esiintyessään Sports Illustratedin uimapukunumeron kannessa ja seurustellessaan Hollywood-tähti Leonardo DiCaprion kanssa.