Jessica Alba avioeron keskellä hyvinvointiinsa – paljasti arjen luksuksen peruspilarit

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Jessica Alban ja tuottaja Cash Warrenin avioliiton on uutisoitu olevan päättymässä. Heidän on kerrottu asuvan jo erillään ja hoitavan avioeroa asianajajien kanssa. Taannoin Alba vahvisti huhut todeksi ja kertoi että 17 vuoden avioliitto on päätynyt eroon.

Jessica Alba keskittyy nyt lapsiinsa ja omaan hyvinvointiinsa. Nainen jakoi hänen Instagram-kanavallaan julkaisun, jossa hän kertoi nauttivansa hitaista aamuista. Hitaiden aamujen lisäksi tähti kertoi, että arjen luksusta ovat myös aika, terveys, rauhallinen mieli, mahdollisuus matkustaa, lepo, hyvät yöunet, tylsät päivät, merkitykselliset keskustelut, kotiruoka, ihmiset joita rakastat ja ihmiset, jotka rakastavat takaisin.

Jessica Alba ja Cash Warren tapasivat vuonna 2004 Fantastic Four -elokuvan kuvauksissa, kihlautuivat vuonna 2007 ja avioituivat vuotta myöhemmin pienimuotoisessa seremoniassa Beverly Hillsissä. Pariskunnalla on kolme lasta, 16-vuotias Honor, 12-vuotias Haven ja seitsemänvuotias Hayes.