Suomessakin aikoinaan suositusta Pieni talo preerialla -sarjasta tehdään uusi versio. Netflixin tilaaman uuden sarjan showrunnerina toimii Rebecca Sonnenshine, joka on tuottanut ja käsikirjoittanut muun muassa Vampyyripäiväkirjat ja The Boys -sarjoja.
Alkuperäistä Pieni talo preerialla -sarjaa tehtiin yli 200 jakson verran 1970- ja 80-luvuilla. Sarjassa seurattiin Ingallsin perheen elämää Yhdysvaltojen keskilännessä 1800-luvun lopulla. Se perustui Laura Ingalls Wilderin lasten- ja nuortenkirjoihin.
– Rakastuin syvästi kirjasarjaan ollessani viisivuotias. Ne inspiroivat minua ryhtymään kirjoittajaksi ja elokuvantekijäksi. Minulle on kunnia päästä sovittamaan tarinat uudelle kansainväliselle yleisölle Netflixin kanssa, Sonnenshine kuvaili The Hollywood Reporterin mukaan.
Tulevaa Pieni talo preerialla -sarjaa kuvaillaan toiveikkaaksi perhedraamaksi, eeppiseksi selviytymistarinaksi ja Yhdysvaltojen lännen syntytarinaksi. Kirjoihin perustuva uusi sarja on ollut suunnitteilla vuosien ajan eri tuotantoyhtiöiden toimesta.