Pohjois-Lapissa mitattiin loppuviikolla ajankohdalle jopa harvinaisia lämpötiloja. Lämpötilat nousivat monin paikoin 5-6 lämpöasteeseen. Forecan mukaan perjantain korkein lämpötila oli Inarin Nellimin havaintoasemalla mitattu 7,3 astetta.
Sää jatkuu lauhana myös 10. helmikuuta alkaneen viikon alussa. Esimerkiksi tiistaina päivällä lämpötila vaihtelee yleisesti -2 ja +2 asteen välillä. Keski- ja Pohjois-Lapissa voi föhn-tuulen ansiosta olla paikoitellen jopa 5 lämpöastetta.
Viikon puolivälissä sää kuitenkin kylmenee. Forecan sääblogin mukaan pakkasta on loppuviikolla etelässä päivisin enimmäkseen 1-10 astetta. Maan keski- ja pohjoisosassa pakkanen vaihtelee noin 3 asteesta aina 15 asteeseen.
Öisin pakkanen voi kiristyä pohjoisessa paikoin noin 30 asteeseen. Myös lumisateiden mahdollisuus kasvaa loppuviikolla. Tämänhetkisen ennusteen mukaan suuria lumimääriä ei kuitenkaan ole tiedossa.