Teinivaimo heruttelee divaanilla – biksut jäivät pieneksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälisesti tunnetuksi 16-vuotiaana teinivaimona tullut Courtney Stodden avioitui vuonna 2011 34 vuotta vanhemman näyttelijän Doug Hutchisonin kanssa. Tapauksesta syntyi kansainvälinen kohu. Sittemmin Stodden on poseerannut lähinnä somekuvissa ja esitellyt elämäänsä aktiivisesti seuraajilleen.

Tällä kertaa Stodden poseeraa sohvan divaanilla jostain syystä biksuihin pukeutuneena. Niiden yläosa näytti vieläpä jääneen aavistuksen pieneksi, mutta se tuskin Stoddenia tai hänen suurta seuraajajoukkoaan häiritsee. Samalla hän kertoi valmistautuvansa tuolla tavalla Super Bowliin.

Courtney Stodden erosi kihlatustaan Chris Shengistä viime kesänä. Aiempi liitto Doug Hutchisonin kanssa johti lopulta seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja väkivaltaan. Stodden sairastui avioliiton solmimisen jälkeen mielenterveysongelmiin, päihteiden väärinkäyttöön ja syömishäiriöihin.