Suomalaisten sydämiin itsensä luonnossa seikkailleet Mikko ja Osmo Peltola olivat taannoin voitokkaita Kultainen Venla -gaalassa. Isän ja pojan luontoseikkailuista kertova Peltsi ja Osmo -ohjelmasarja palkittiin Vuoden ohjelmana ja lisäksi 12-vuotias Osmo Peltola palkittiin vuoden esiintyjänä. Molemmat palkinnot valittiin yleisöäänestyksen perusteella.
Nyt Suomen Latu ja ulkoilujärjestöt ovat palkinneet Peltsin ja Osmon ohjelman Vuoden ulkoiluteko -palkinnolla. Osmo ei ollut tällä kertaa vastaanottamassa kunnianosoitusta, koska hän oli samaan aikaan viettämässä ystävänsä Kallen synttäreitä tramppapuistossa.
– Ohjelmalla on haluttu herätellä, miten tärkeää on liikkua ja viettää aikaa lasten kanssa. Samalla sarja kertoo isän ja pojan välisestä rakkaudesta. Haluamme näyttää, miten siistiä vanhemmilla ja lapsilla voi luontoretkillä yhdessä olla. Saamamme palautteen perusteella siinä on onnistuttu, Peltsi kertoi ohjelmasta aiemmin.