Vakuutusyhtiö: Tällaiset onnettomuudet lisääntyvät talvilomaviikoilla

Terveys · Tim Isokivi

Talviloma on suosittua aikaa nauttia ulkoilusta, olipa kyse hiihtämisestä, laskettelusta tai pulkkailusta. Talviseen säähän liittyy kuitenkin myös varjopuolensa. Vakuutusyhtiö Lähitapiolan mukaan talvilomaviikot olivat viime vuonna liukastumis- ja kaatumistapaturmien huippuviikkojen joukossa.

Noin puolet talvilomaviikkojen tapaturmista oli Lähitapiolan yksityisten tapaturmavakuutuksen vahinkotiedoissa liukastumisia tai kaatumisia. Liukastumiset ovat ylipäätään yleisimpien vakuutusyhtiöiden korvaamien henkilövahinkojen joukossa talvikuukausina. Suurin osa vammoista on onneksi lieviä.

– Yksi talviloman vaaran paikka on se hetki, kun hiihtämään mennessä kävelee esimerkiksi parkkipaikalta ladulle tai sieltä pois: liukas maa, jalassa monot ja sylissä sukset ja sauvat ovat vaaran paikka, joka johtaa herkästi liukastumiseen, kertoo tiedotteessa Lähitapiolan terveysvakuuttamisen kehitysjohtaja Laura Miettunen.

Liukastuva tai kaatuva vahingoittaa useimmiten polven, olkapään tai ranteen. Myös nilkat, kädet ja selkä ottavat helposti osumaa. Polven liukastumis- tai kaatumistapaturman keskivahinko on yli 800 euroa, mutta pahimmillaan kustannukset voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

Talviurheilulajeissa tapaturmia tapahtuu esimerkiksi murtomaahiihdossa, laskettelussa, jääkiekossa ja pulkkamäessä. Laskettelu- ja lumilautailussa tapahtuvat vammat voivat olla vakaviakin. Lasketellessa paras tapa suojata vakavia pään alueen vammoja on kypärän käyttäminen.