Olemme uutisoineet, että näyttelijä Matthew Perryn huumekuolemaa ei ole unohdettu ja sen ympärillä on ollut laajasti tutkimuksia. Vaikka kuolemasta on kulunut jo 1,5 vuotta, tulee siitä jatkuvasti uutta tietoa julkisuuteen. Perry menehtyi 54-vuotiaana ketamiinin yliannostukseen. Hän käytti lääkettä osana hoitoaan vuosikymmeniä kestäneitä päihdeongelmiaan vastaan.
Ketamiinihoito voi auttaa joitakin addikteja, mutta Perryn kohdalla se ei ilmeisesti toiminut. Hän alkoi mitä ilmeisimmin käyttää lääkettä pakonomaisesti. Uusi dokumentti tuo esiin uusia yksityiskohtia tähden viimeisistä päivistä. On otaksuttu, että hän joutui lääketieteellisen hyväksikäytön ja huolimattomuuden uhriksi. Yksi järkyttävimmistä paljastuksista on se, että Perry sai 27 ketamiiniruisketta päivien sisällä ennen kuolemaansa.
Lääkettä antoivat pääosin terveydenhuollon ammattilaiset. Kolme Perryn lähipiiriin kuulunutta henkilöä: lääkäri Mark Chavez, assistentti Kenneth Iwamasa ja tuttava Erik Fleming. Nämä kaikki ovat jo myöntäneet syyllisyytensä ja tekevät yhteistyötä syyttäjien kanssa.
Lääkäri Salvador Plasencia sekä Jasveen Sangha, eli Los Angelesin ”Ketamiinikuningatar”, odottavat yhä oikeudenkäyntiään. Plasenciaa syytetään väärennettyjen ketamiinireseptien hankkimisesta Chavezilta ja siten hän hyötyi taloudellisesti Perryn riippuvuudesta. Syyttäjien mukaan hän veloitti Perrylta 55.000 dollaria 20 pullosta lääkettä, jonka todellinen hinta olisi ollut vain 12 dollaria per pullo.
– Mietin, kuinka paljon tämä idiootti maksaa, Plasencia tekstasi Chavezille myynnin aikaan viitaten Perryyn.