Taru sormusten herrasta -animaatioelokuva jo nyt suoratoistoon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

J.R.R. Tolkienin tarinoiden ystäville saapuu helmikuun lopulla tuoretta katsottavaa Max-suoratoistopalveluun. Kenji Kamiyamanan ohjaama animaatioelokuva Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota ilmestyy palvelun valikoimiin perjantaina 28. elokuuta. Elokuva saapui teatterilevitykseen vasta loppuvuodesta.

Rohirrimin sota sijoittuu aikaan 183 vuotta ennen Taru sormusten herrasta -kirjojen ja elokuvatrilogian tapahtumia. Elokuva kertoo Rohanin kuninkaan Helm Vasarakouran käymästä taistelusta Hornburgin muinaisessa linnakkeessa. Elokuvan äänirooleja näyttelevät muun muassa Brian Cox, Gaia Wise,Luke Pasqualino ja Miranda Otto.

Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 13. joulukuuta 2024. Tolkienin kirjojen maailmaan palataan valkokankaalla jälleen vuonna 2026 The Lord of the Rings: The Hunt for Gollum -elokuvassa, jonka keskiössä on Klonkku.