Uskotko yliluonnolliseen? Aivoistasi saattaa löytyä tätä kemikaalia

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Aivoissa esiintyy kemikaalia, joka voi saada ihmiset uskomaan tuonpuoleiseen tai jälleensyntymään itse kuolemaansa lähestyessään. Yliopiston tutkijoiden mukaan kyseessä on psykedeelinen neurokemikaali, joka voi saada ihmiset uskomaan herkemmin yliluonnollisiin asioihin esimerkiksi kuolinvuoteellaan.

Psykedeelisen neurokemikaalin nimi on N,N-Dimetyylitryptamiini (DMT). Sitä löytyy luonnosta joistakin kasveista ja eläimistä. Tutkijat uskovat, että yhdiste voi aiheuttaa ihmisille näkyjä esimerkiksi kuolleista sukulaisista heidän lähestyessään kuolemaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli alun perin selvittää, aktivoituuko kyseinen kemikaali aivoissa kuoleman kynnyksellä. Sitä ei tutkimus kerro, miksi joillakin ihmisillä on näkyjä koko elinikänsä ajan.

Myös vuonna 2023 Lontoon Greenwichin yliopiston professori David Luke tutki kuolemaa lähestyvien ihmisten kehon kemikaaleja sekä näkyjä. Tutkimuksen mukaan kuolemaa lähestyvät ihmiset kokivat näyissä samoja vaikutuksia kuin Ayahuasca-juomassa. DMT-kemikaalia on esiintynyt myös joissakin rupikonnalajeissa.