Christopher Nolanin seuraavasta elokuvasta esimakua – tältä näyttää Matt Damon Odysseuksena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oppenheimer-ohjaaja Christopher Nolan ohjaa seuraavaksi elokuvan muinaiskreikkalaisesta Odysseia-eepoksesta. Vaikka ensi-iltaan on vielä reilusti yli vuosi, on The Odyssey -elokuvasta tarjottu jo ensimmäinen maistiainen. Universal-tuotantoyhtiön julkaisemassa kuvassa nähdään pääroolia näyttelevä Matt Damon Odysseuksena.

Alkuperäinen Odysseia on yksi länsimaisen kirjallisuuden vanhimmista teoksista. Eepoksessa seurataan Troian Ithakan kuningas Odysseuksen vaarallista matkaa Troian sodasta kotikonnuilleen. Odysseus ja hänen miehistönsä kohtaavat monenlaisia vastoinkäymisiä ja antiikin myyttisiä olentoja sekä hahmoja.

Nolanin The Odysseyn massiivinen skaala näkyy myös elokuvan roolituksissa. Elokuvassa mukana ovat Damonin lisäksi muun muassa Tom Holland, Anne Hathaway, Zendaya, Robert Pattinson, Lupita Nyong’o, Charlize Theron, Himesh Patel, Elliot Page, Mia Goth ja Jon Bernthal. Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa heinäkuussa 2026.