Koira putosi syvään kaivoon – palokunta pelasti pinteestä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Texasissa todistettiin taannoin dramaattista pelastusoperaatiota. Koira oli joutunut Longviewissä sijaitsevan kodin kellarissa olevan kaivon pohjalle. Apuun saapui väkeä paikallisesta palokunnasta ja eläinsuojasta.

Koira oli Longview Animal Care and Adoption Center -eläinsuojan somejulkaisun mukaan jollain tavalla päätynyt putoamaan kaivon pohjalle. Facebookissa julkaistussa kuvasarjassa nähdään, kuinka pelastajat ryömivät ahtaaseen tilaan pelastamaan pulaan joutunutta eläintä. Sankarillinen työ tuotti lopulta tulosta.

Julkaisun mukaan koira oli välttynyt vammoilta, vaikka olikin järkyttyneen oloinen koettelemuksen jäljiltä. Koiran omistajaa ei ole toistaiseksi tavoitettu. Mikäli omistajaa ei löydy, on yksi pelastajista lupautunut antamaan koiralle uuden kodin.