Kevään varma merkki ei ole pelkästään lisääntyvä valo ja lintujen laulu. Tietoiseen nousee myös koirankakkakeskustelu, joka täyttää jälleen lehtien yleisönosastot ja somekeskustelut. Suomessa on yli 800.000 koiraa, ja ne ulostavat keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Tämä tarkoittaa, että luontoon ja kaduille voi päätyä jopa 1,5 miljoonaa jätöstä päivittäin. Se on valtava määrä sitä itseään.
Koiranomistajien tehtävänä on kerätä lemmikkieläimiensä kakat asianmukaisesti. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, että lumen alta paljastuvat koiranjätökset voivat levittää tauteja sekä ihmisille että eläimille. Koiran jätöksiin jäävät virukset ja bakteerit voivat säilyä hengissä pitkään, jopa koko talven ajan. Kevätauringon sulattaessa lumen nämä taudinaiheuttajat vapautuvat ympäristöön, missä ne voivat levitä muihin koiriin tai ihmisiin.
Koiran uloste voi sisältää muun muassa kampylobakteereita ja salmonellaa, jotka voivat aiheuttaa vakavia suolistotulehduksia. Pienikin määrä bakteereita voi riittää tartuntaan. Agria Eläinvakuutuksen kyselytutkimuksen mukaan vain reilu kolmannes koiranomistajista siivoaa jätökset aina, riippumatta paikasta. Sen sijaan 14 prosenttia vastaajista ei koskaan korjaa koiransa jätöksiä.
Kevään koirankakkakeskusteluun on helppo osallistua sarkastisilla kommenteilla tai turhautuneilla mielipidekirjoituksilla. Lopulta kyse on yksinkertaisesta asiasta: jos jokainen koiranomistaja korjaisi koiransa jätökset, koko ongelmaa ei olisi.