Kendall Jenner valmistautuu juhliin nukkumalla – valvoo aniharvoin pitkään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kardashianin perheen sisaruksista nuorin Kendall Jenner on poseerannut jo monien suurten brändien ja muotitalojen mainoskampanjoissa ja näytöslavoilla. Tällä kertaa 29-vuotias kaunotar nähdään Vanity Fairin julkaisemalla videolla, jossa Kendall Jenner valmistautuu juhliin.

YouTube-videolla nähdään miten Kendall Jennerin hiuksia ja meikkiä laitetaan kuntoon illan Vanity Fairin järjestämiä Oscar-gaalan jatkojuhlia varten. Kendall Jenner kertoo myös valmistautuvansa juhlailtaan aina nukkumalla ensin, koska hän ei ole tottunut valvomaan. Hän myös kertoo olevansa yleensä ystävistään ensimmäinen, joka juhlista poistuu.

Kendall Jenner kuitenkin yrittää aina nauttia illasta päättäessään lähteä juhlimaan. Hän kertoo juovansa aina hieman tequilaa, koska se saa hänen tanssijalansa vipattamaan. Jenner näytti tyrmäävän upealta valmistautuessaan juhliin, joihin hän pukeutui Muglerin vuonna 1992 julkaistuun mustaan iltapukuun.