Lidl nostaa muovikassien hintaa – tässä on uusi hinta

Koti & Asuminen Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lidl on ilmoittanut nostavansa muovikassien hintaa. Muovikassien hinta nousee 30 sentistä 39 senttiin. Uusi hinta astui voimaan perjantaina 7. maaliskuuta.

Lidlin mukaan kestokassin hintaa laskettiin hiljattain 1,99 eurosta 1,49 euroon. Myös paperikassin hintaa laskettiin 29 sentistä 25 senttiin. Tavoitteena on hillitä muovikassien kulutusta ja ohjata kuluttajia valitsemaan niiden sijaan jokin muu vaihtoehto.

Kuluttajia ohjataan muihin vaihtoehtoihin myös muilla toimilla. Paperikasseja sijoitetaan myös pikakassoille ja myymälöihin lisätään muistutuksia käyttää omia kasseja. Lidlin muovikassi on 80-prosenttisesti kierrätysmuovia, mutta tiedotteen mukaan se päätyy usein roskapussiksi.

– Kierrätysmuovista valmistettu muovikassi ei ole mikään pahis. Muovikassi kuitenkin pitää käyttää monta kertaa ennen kierrätykseen laittamista. Lisäksi yksittäin myytävä muovikassi on kallis roskapussi: moni ei tiedä, että yksittäin myytävässä muovikassissa on viisi kertaa enemmän muovia kuin rullassa myytävässä muovikassissa. Muovikasseja myös valitettavasti ajautuu luontoon, jossa muovi on pahisten pahis: muovi säilyy luonnossa jopa satoja vuosia, Lidlin vastuullisuuspäällikkö Anna Puurula kertoo.