Suomea uhkaa talvimyräkkä – lunta jopa yli 20 senttiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kevät saattaa ottaa rajusti takapakkia. Suomeen ennustetaan ensi viikolle kylmempää säätä ja runsain määrin lunta mukanaan tulevaa talvimyräkkää. Forecan mukaan kovimmat lumisateet osuisivat maan keskiosaan.

Pohjoisesta virtaa Suomeen ensi viikolla kylmää ilmaa. Ennusteissa ensi viikolla näkyvä matalapaine voi tuoda osaan maata runsaasti lunta. Ennusteet ovat kuitenkin vaihdelleet, ja muutokset matalapaineen reitissä ovat mahdollisia.

– Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon puolivälissä Suomeen saapuu voimakas matalapaine lännestä. Tällä hetkellä näyttää, että keskiviikon kuluessa maan keskiosassa tulisi jopa 20-25 senttimetriä lunta. Etelässä sade tulee ennusteen mukaan osin vetenä, mutta todennäköisesti lunta tulee etelässäkin useita senttimetrejä, kertoo Forecan päämeteorologi Kristian Roine.

Ennen talvisiin säihin palaamista lämpötilat voivat nousta Suomessa keväisiin lukemiin. Torstaina päivälämpötila voi kohota Etelä-Suomen sisämaassa jopa 12-13 asteen lukemiin. Vielä viikonloppunakin päivälämpötila voi nousta etelässä lähelle 10 astetta.