Perjantai on pahin 2 -elokuvan traileri julkaistiin – ensi-ilta elokuussa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perjantai on pahin, eli Freaky Friday, on vuonna 2003 ilmestynyt komediaelokuva, joka perustuu Mary Rodgersin samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosissa nähdään Lindsay Lohan ja Jamie Lee Curtis, jotka esittävät tytärtä ja äitiä, jotka joutuvat yllättäen vaihtamaan kehoja taianomaisen amuletin vuoksi. Nyt elokuvasta on tehty odotetty toinen osa.

Elokuussa elokuvateattereihin saapuu Perjantai on pahin 2 -elokuva, jossa Jamie Lee Curtis ja Lindsay Lohan palaavat Tess ja Anna Colemanin rooleihinsa. Tiedossa on jälleen uusi identiteettikriisi, ja tällä kerralla tilannetta monimutkaistaa se, että Annalla on oma tytärkin ja pian myös tytärpuoli.

Elokuva on saanut nyt ensimmäisen virallisen trailerinsa, josta saadaan hieman esimakua tulevasta elokuvasta. Perjantai näyttää todellakin olevan tällä kertaa entistä pahempi, kun kehoja vaihtamassa onkin kahden henkilön sijaan neljä.