Suomalaisillekin tuttu näyttelijäkaunotar Denise Richards jätti Beverly Hillsin Täydelliset naiset -sarjan vuonna 2020, koska hänelle naisten juonittelu ja juoruilu olivat liikaa. Sittemmin hän sai oman sarjan, Denise Richards and the Wild Things, jossa seurataan tähden omaa elämää ja perhettä.
Nyt Richards on poseerannut erikoisissa kuvissa, sillä hän keikistelee niissä studiossa yläosattomissa. Rintojensa päällä Denisellä on kuitenkin pienikokoiset vaaleanpunaiset paistinpannut. Mikäli tarkoituksena on markkinnoida paistinpannuja, on tämä siihen vähintäänkin toimiva ratkaisu.
Denise Richards on ollut Aaron Phypersin kanssa naimisissa vuodesta 2018 lähtien. Taannoin 54-vuotias Richards paljasti mikä pitää hänen ja hänen aviomiehensä suhteen vahvana. Aviopari varaa joka kuukausi heille jostain yhden yön, jossa he saavat keskittyä vain toisiinsa. Richardsin mukaan he järjestävät parisuhteelle aikaa ja menevät vähintään kerran kuukaudessa esimerkiksi hotelliin, jossa he saavat olla vuorokauden kahdestaan. Nainen suosittelee samaa muillekin pariskunnille.