Rikolliset pyrkivät ohjaamaan huijausten kohteina olevien kanssa käytävän yhteydenpidon yhä useammin pikaviestipalveluiden puolelle. Ilmiö on viranomaisten mukaan kasvussa, ja sen uskotaan yhä lisääntyvän petosrikosten toteuttamisessa. Asiasta varoitti Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotteessaan.
Poliisin tietoon on tullut tapauksia, joissa rikoksen uhreja on lähestytty pikaviestipalveluiden, kuten Whatsappin, Signalin tai Telegramin kautta. Jossain tapauksissa kohteeseen otetaan yhteyttä ensin puhelimitse tai perinteisellä tekstiviestillä. Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa rikolliset ovat esiintyneet pääasiassa eri suomalaisten pankkien toimihenkilöinä.
– Yhteydenoton avulla rikolliset pyrkivät kalastelemaan rikoksen uhrin verkkopankkitunnukset tai saamaan uhrin itsensä tekemään tililtään kiireellisiä maksuja, rikoskomisario Janne Sievänen kertoo tiedotteessa.
Poliisi muistuttaa, etteivät pankit, viranomaiset tai muut viralliset tahot ota kansalaisiin yhteyttä tai siirrä jo aloitettua keskustelua pikaviestipalveluiden puolelle. Edellä mainitut tahot eivät myöskään pyydä tekemään vahvaa tunnistautumista, hyväksymään maksuja, siirtämään varoja tai tiedustele muitakaan tunnistautumisessa käytettäviä tietoja. Pankin toimihenkilöt eivät tarvitse asiakkaiden verkkopankkitunnuksia tai maksuvahvistuksia pitääkseen asiakkaiden varat turvassa.
– Yleisesti kaikenlaisiin rahaliikenteeseen liittyviin yhteydenottoihin on syytä suhtautua varauksella. Mikäli yhteydenottoon liittyy kiireellisiä toimia, niin tällöin on syytä olla erittäin varautunut, Sievänen kertoo.