Suomen Yrittäjät vaativat äskettäin riippumattoman jälkiselvityksen tekemistä korona-ajan rajoituksista. Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) kannattaa Yrittäjien esitystä ja haluaa, että samalla arvioidaan perusteellisesti se, miten pandemia ylipäätään hoidettiin. Pandemiasta on jo viisi vuotta, mutta edelleen esimerkiksi hidasta hoitoon pääsyä perustellaan koronakriisillä.
− Koronapandemian hoidossa oli paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi yksityisen terveydenhuollon kapasiteettia hyödynnettiin siinä todella vähän. Myös julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyö ontui ja viestintä alan toimijoille oli monesti heikkoa, napauttaa LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.
− Jälkiselvityksessä on arvioitava sitä, kuinka tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisella tavalla koronatoimet toteutettiin. Siinä on kuvattava tehdyt toimenpiteet ja arvioitava kattavasti niiden toteutustapoja.
Yrittäjien kannanotot mukailevat monen kansalaisen lisääntynyttä tarvetta saada tietoa siitä, miksi asioita hoidettiin siten kuten hoidettiin. Tiedotus oli yksipuolista ja lähinnä lääketehtaiden sanelemaa. Samalla ihmisten perusoikeuksia rajoitettiin olettamuksiin perustuen.