Emily Ratajkowski paljasti epäonnistuneen kampaamokäynnin tuloksen: ”Pahin ikinä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mallina ja näyttelijänä tunnettu Emily Ratajkowski jakoi TikTokissa videon, jossa hän esitteli uusinta hiustyyliään. Hän ei esitellyt hiuksiaan siksi, että olisi ollut tyytyväinen, vaan pikemminkin juuri päin vastoin.

Emily Ratajkowski kutsui leikkausta hänen koko elämänsä pahimmaksi kampaamokäynnin lopputulokseksi. Hän esitteli paksuja etuhiuksiaa, jotka oli leikattu alkamaan jo takaraivon keskipisteestä.

Videolla malli arveli, että kampaaja oli tainnut tähdätä brittiläiseen shag-tyyliin, mutta lopputulos ei tuntunut omalta. Vaikka hiustenleikkaaja käytti inspiraationa yhtä Ratajkowskin omista aiemmista hiustyyleistään, malli oli silti järkyttynyt lopputuloksesta.

Ratajkowskin seuraajat reagoivat nopeasti videoon ja muun muassa näyttelijä Julia Fox kommentoi olevansa vihainen ystävänsä puolesta. Toisella videolla Emily Ratajkowski oli yrittänyt stailata hiukset kiharalle. Hän silti pohtii, että vaikuttaako hiusten uusi tyyli jopa töiden saamiseen, koska hiusmalli on niin huono.

@emrata

♬ original sound – Emrata

@emrata

CLAIRE ITS FRENCH

♬ original sound – Emrata