Vaikka Suomen sodissa menetetyt alueet ovat jääneet monelta unholaan, elävät itsenäisyyden ensimmäisten vuosien kamppailut tänä päivänä yhä enemmän suomalaisten mielessä. Maailman poliittinen tilanne on pakottanut monen ajattelemaan, miltä oman kodin jättäminen tuntuu.
Karjalan Liitto ry käynnistää Suomen evakoille omistetun liputuspäivän 20. huhtikuuta 2025 ja siitä eteenpäin vuosittain. Päivä kulkee nimellä Evakkojen liputuspäivä, jonka tarkoituksena on muistaa ja kunnioittaa Suomen sodissa evakuoituja. Toisen maailmansodan aikana Suomi menetti laajoja alueita, jonka vuoksi pysyvästi evakuoitiin noin 440.000 ihmistä. Väliaikaisia evakkoja oli lähes 200.000 ihmistä. Moni joutui jättämään kotinsa maineen.
Evakoille ei löytynyt virallista liputuspäivää, mutta nyt se päätetään toteuttaa vapaaehtoisesti. Evakkojen liputuspäiväksi valikoitui 20. huhtikuuta, mikä on Karjalan Liiton perustamispäivä. Karjalan Liitto perustettiin vuonna 1940 Karjalan evakkojen etujärjestöksi, mutta säädettyjä asuttamis-, maanhankinta- ja korvauslakeja sovellettiin myös muiden evakuoitujen, sotainvalidien sekä sotaleskien ja -orpojen asuttamis- ja korvausasioissa.