Suomessa suositellaan täysimetystä neljästä kuuteen kuukauteen, minkä jälkeen osittaista imetystä suositellaan jatkamaan vähintään 12 kuukauden ikään asti kiinteiden lisäruokien ohella. Nyt tuore suomalaistutkimus on tuonut uutta tietoa pikkulasten ravitsemuksesta keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa.
Museokeskus Vapriikin tutkimushankkeessa, jota johtivat FT Tiina Väre ja bioarkeologi Ulla Nordfors, analysoitiin hampaiden isotooppiarvoja Pälkäneen Rauniokirkolta löydetyistä yksilöistä. Tulokset osoittavat, että keskiajalla imetys jatkui yli kahden vuoden ikään, kun taas 1700–1800-luvuilla imetys päättyi jo noin yksivuotiaana.
Tutkimuksen mukaan lyhyempi imetysaika 1800-luvulla saattoi liittyä perheen uuden vauvan syntymään, mikä historiallisten tutkimusten mukaan lisäsi vanhemman sisaruksen kuolemanriskiä. Lisäksi isotooppianalyysit paljastivat, että joissakin tapauksissa imetys aloitettiin uudelleen sairauden hoitamiseksi, koska äidinmaidon uskottiin omaavan parantavia ominaisuuksia.
1800-luvulla lehmänmaitoa alettiin käyttämään rintamaidon täydentäjänä, mutta sarvitutit ja muut ruokintavälineet olivat vaikeasti puhdistettavia, mikä altisti vauvat vaarallisille infektioille. Tämä osaltaan piti lapsikuolleisuuden korkeana 1800-luvun loppuun saakka.
Tutkimus on osa Vapriikin monitieteistä hanketta, joka keskittyy Pirkanmaan rautakauteen ja keskiaikaan. Sen tuloksia esitellään kesäkuussa avautuvassa Muinais-DNA – Avain menneisyyteen -näyttelyssä Vapriikissa. Tutkimus on myös julkaistu kansainvälisessä Journal of Archaeological Science: Reports -tiedelehdessä.
