Nuorella iällä musiikkiuransa aloittanut suomalaislaulaja Isac Elliot esiintyy tulevana syksynä uransa tähän saakka suurimmalla keikalla. Laulaja nousee Helsingin jäähallin lavalle 4. lokakuuta järjestettävässä Stadin yö -konsertissa. Kyseessä on läpileikkaus Elliotin 11-vuotiselta uralta.
Jäähallikeikkaa kuvaillaan tuotannollisesti poikkeukselliseksi. Elliot esiintyy ensimmäisenä kotimaisena artistina keskelle permantoa nousevalla keskilavalla. Konsertissa kuullaan artistin englannin- ja suomenkielisiä hittejä sekä tuoreen Vanhasta uuteen -albumin kappaleita.
– Haluan antaa teille jotain, mitä ette ole koskaan ennen kokeneet. En halua toistaa sitä, mitä olette jo niin monesti nähneet. STADIN YÖ -keikka tulee olemaan urani näyttävin ja suurin ja aion antaa show’hun kaiken panokseni, Elliot kertoo tiedotteessa.
Isac Elliot solmi levytyssopimuksen vasta 11-vuotiaana. Nykyään 24-vuotias laulaja on julkaissut uransa viisi täyspitkää studioalbumia. Liput konserttiin tulevat myyntiin Lippu-fi-palvelussa perjantaina 11. huhtikuuta ja ennakkomyyntiin Elisa-etuohjelman asiakkaille tiistaina 8. huhtikuuta.