Little Mix -yhtyeestä tunnetuksi tullut laulajakaunotar Jesy Nelson odottaa tällä hetkellä kaksosia poikaystävänsä Zion Fosterin kanssa. Pariskunta erosi jo aiemmin, mutta he palasivat yhteen raskausuutisten aikaan ja ovat eläneet yhdessä onnellisesti koko odotusajan.
Jesy Nelson on nyt kertonut voinnistaan sen jälkeen, kun hän joutui hätäleikkaukseen raskautensa vuoksi. Nelson paljasti aiemmin, että vauvat jakavat yhteisen istukan, mikä on lisännyt riskiä niin kutsuttuun TTTS-oireyhtymään, jossa toinen vauvoista voi saada enemmän ravinteita toisen kustannuksella. Maaliskuun lopussa hän kertoi helpottavia uutisia siitä, että leikkaus oli onnistunut ja TTTS-oireyhtymä oli hävinnyt.
Sunnuntaina 6. huhtikuuta julkaisemallaan videolla Nelson kertoi sairaalasta käsin olevansa kiitollinen siitä, että vauvat voivat hyvin ja kiitti seuraajiaan tukiviesteistä. Vaikka tilanne on nyt vakaa, 33-vuotias Nelson pysyy sairaalassa ennenaikaisen synnytyksen riskin vuoksi.