Leningrad Cowboys tekee paluun uudella nimellä – ja lähtee kiertueelle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisyhtye Leningrad Cowboys tekee paluun esiintymislavoille. Luvassa on loppuvuodesta kiertue uuden nimen ja taustakuoron kera. Yhtye ehti viettää hiljaiseloa peräti 12 vuoden ajan.

Leningrad Cowboys toimii jatkossa nimellä LC Cowboys. Nimenmuutoksen taustalla on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Aikaisemmin Puna-armeijan kuoron kanssa keikkailleen yhtyeen taustakuorona toimii nykyään yhdysvaltalainen Harlem Angels.

-Puna-armeijan kuoro on nyt saanut jäädä ja olemme siirtäneet katseemme idän sijasta länteen. Tuommekin kiertueellemme jotain aivan uutta, eli Harlem Angels -kuoron, kertoo tiedotteessa yhtyeen keulahahmo Sakke Järvenpää.

Kiertue alkaa marraskuussa Turusta. Liput konsertteihin saapuvat myyntiin torstaina 10. huhtikuuta.

LC Cowboysin Tis is tö komepäk -kiertue:

15.11. Logomo, Turku



28.11. Kuopio-halli, Kuopio



5.12. Tampere-talo, Tampere



6.12. Jäähalli, Helsinki



11.12. Vesijärvi Halli, Lahti