Suomalaisen Rovio Entertainmentin Angry Birds -peleihin perustuva elokuvasarja saa jatkoa. Vihaiset linnut palaavat valkokankaalle parin vuoden päästä. Kolmannen Angry Birds -elokuvan taustalla ovat tuotantoyhtiö Paramount Pictures, Rovio Entertainment ja Sega.
Angry Birds Movie 3 -elokuvan englanninkielisessä versiossa rooleihinsa palaavat Jason Sudeikis, Rachel Bloom, Josh Gad ja Danny McBride. Uusina tähtinä mukana ovat muun muassa Emma Myers, Tim Robinson ja Keke Palmer. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 29. tammikuuta 2027.
The Hollywood Reporter -lehden mukaan ensimmäinen Angry Birds -elokuva tuotti teatterikierroksellaan maailmanlaajuisesti 352 miljoonaa dollaria vuonna 2016. Vuonna 2019 ilmestynyt jatko-osa menestyi heikommin, tuottaen teattereissa 147,8 miljoonaa dollaria. Rovion ja Segan tiedotteessa elokuvien kerrotaan olleen hittejä suoratoistopalveluissa.
Peleihin perustuvat elokuvat ovat Hollywoodissa jälleen kuumaa valuuttaa. Minecraft-elokuva tuotti ensi-iltaviikonloppunaan valtavan määrän rahaa maailmanlaajuisesti. Myös muun muassa Super Mario Bros -elokuva ja Sonic the Hedgehog -elokuvat ovat olleet hittejä.