Näyttelijätähti Kristen Stewart täytti keskiviikkona 9. huhtikuuta 35 vuotta. Hänen kihlattunsa Dylan Meyer juhlisti merkkipäivää jakamalla harvinaisia yhteiskuvia sisältävän kuvasarjan Instagramissa kauniin viestin kera.
Julkaisussa nähdään Stewart muun muassa rentoutumassa suloisen valkoisen kissan kanssa sekä viettämässä aikaa Meyerin ja ystävien seurassa. Kuvien yhteyteen Meyer kirjoitti koskettavan viestin: ”Hyvää syntymäpäivää suosikkihenkilölleni, jonka kanssa on parasta olla tekemättä mitään ja tehdä ihan kaikkea”.
Kristen Stewart ja käsikirjoittajana työskentelevä Dylan Meyer ovat olleet yhdessä vuodesta 2019 lähtien. Pariskunta kihlautui vuonna 2021, ja Stewart on kertonut kihlautumisen olleen odottamaton ja erityisen suloinen hetki, joka rikkoi perinteisiä sukupuolirooleja, koska naiset eivät automaattisesti tiedä kummanko tulisi kosia.
Pari ei ole vielä paljastanut tarkkaa hääpäivää, mutta Stewart vihjasi People-sivuston mukaan syksyllä 2023 Andy Cohenin ohjelmassa, että he saattavat yllättää itsensäkin hääsuunnitelmillaan. Lisäksi Stewart on kertonut viime vuonna, että he suunnittelevat perheen perustamista ja mahdollisesti toistensa alkioiden kantamista.