90210-tähti Tori Spelling esitteli uuden poikaystävänsä – ei halua elää sinkkuna

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beverly Hills 90210 -sarjasta tunnetuksi tullut näyttelijä Tori Spelling sekä hänen pitkäaikainen aviomiehensä Dean McDermott erosivat vuonna 2023. Pariskunnan avioliitto oli myrskyisä, sillä sitä varjostivat riidat ja Deanin päihdeongelmat. Tori myönsi jääneensä suhteeseen lasten takia liian pitkäksi aikaa.

Nyt uuden onnen elämäänsä löytänyt 51-vuotias Tori Spelling on esitellyt uuden miesystävänsä Ryan Cramerin punaisella matolla Los Angelesissa. Vaikka kyseessä oli parin ensimmäinen yhteinen esiintyminen julkisuudessa, suhde ei ole aivan tuore. Huhut romanssista alkoivat jo marraskuussa 2023, Us Weekly uutisoi.

Tori tutustui Crameriin työkuvioiden kautta. Tori Spelling on puhunut avoimesti peloistaan yksinäisyyttä kohtaan misSPELLING-podcastissaan. Hän kertoi, että 51-vuotiaana ja viiden lapsen yksinhuoltajana hän ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Spelling myönsi, että vaikka hän ei halua olla parisuhteessa, hän ei myöskään halua olla yksin.