Diddyn oikeudenkäynti lähestyy – puolustus pelaa aikaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rap-legenda Sean ”Diddy” Combs on ollut viime vuodesta alkaen epämairittelevissa otsikoissa seksuaalirikosepäilyjen vuoksi. Diddyn asianajajat yrittävät nyt viivyttää hänen seksikauppaan liittyvän oikeudenkäyntinsä alkua. Istuntojen oli määrä alkaa alle kolmen viikon kuluttua.

Diddy on istunut tutkintavankeudessa viime vuoden syyskuusta lähtien. Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjät ovat nostaneet artistia vastaan useita vakavia syytteitä, mutta nyt puolustus aikoo hakea kahden viikon lykkäystä oikeudenkäyntiin vedoten siihen, että syyttäjä ole toimittanut kaikkia todisteita ajallaan. Todisteiden joukossa on jopa 200.000 sähköpostia, jotka liittyvät jutussa esiintyvään, keskeiseen todistajaan. Tuomari Arun Subramanian suhtautui nihkeästi viivytystaktiikkaan.

– Olemme kuin juna, joka etenee kohti oikeudenkäyntiä, Subramanian sanoi Jerusalem Postin mukaan.

Viimeisimmät syytteet jätettiin oikeuteen 4. huhtikuuta ja nämä lisäsivät Diddyn syyterekisteriin kaksi uutta kohtaa. Hänet syytetään naisten pakottamisesta kaupallisiin seksuaalisiin tekoihin vuosien 2021–2024 aikana. Lisäksi Diddyn väitetään kuljettaneen uhreja ja seksityöntekijöitä osavaltioiden rajojen yli prostituutioon liittyen.

Syyttäjien mukaan Diddy vaikutusvaltaista asemaansa hyväkseen musiikkimaailman vaikutusvaltaisena hahmona houkutellakseen ja hyväksikäyttääkseen useita naisia. Tapauksessa puhutaan muun muassa kolmesta seksikaupan uhrista ja yhdestä työntekijästä, joka väitetysti pakotettiin seksuaalisiin tekoihin. Syytteet eivät ole kevyitä ja siellä lukee järkyttäviä yksityiskohtia aina polttomerkinnöistä väkivaltaan. Diddyn puolustus kiistää kaikki syytteet.