Teen Mom-tähti Jenelle Evansin ja hänen poikansa Jacen perhe-elämä on jatkunut ongelmallisena. Jenelle soitti äsken hätäkeskukseen ja kertoi, että teini-ikäinen Jace riehui kotona. Poika oli hajottanut oven ja heitellyt tavaroita.
Poliisit saapuivat paikalle, mutta Jace oli jo ehtinyt kadota. Jenelle vaati poikansa sijoittamista tahdonvastaiseen 72 tunnin tarkkailuun. Viranomaiset eivät kuitenkaan voineet tehdä sitä, koska poika ei ollut vaarallinen itselleen tai muille. Jacella on aiemmin diagnosoitu ADHD ja uhmakkuushäiriö, Ashley’s Reality Roundup uutisoi.
Jace karkasi kotoaan useita kertoja muutama vuosi sitten. Tällöin karkaamisen taustalla oli pojan mukaan äitinsä ex-miehen, David Easonin suorittama fyysinen väkivalta. Eason sai myöhemmin syytteen pojan kuristamisesta. MTV-tähti Jenelle Evans on viime vuosina kamppaillut saadakseen elämänsä tasapainoon.