Karisma on käsite, joka jaksaa kiehtoa ihmistä. Se vaikuttaa olevan mystinen kokonaisuus persoonallista lahjaa, valovoimaisuutta ja läsnäoloa. Sana aktualisoituu, kun tosielämässä näkee ihmisen, joka kykenee koskettamaan ihmisten sydämiä ja avaamaan Midaksen sormillaan taikaovia.
Hyttinsä oven avaava unenpöpperöinen Antti Tapani Tuisku on hyvä esimerkki karismaattisesta ihmisestä. Hihattomaan T-paitaan ja löysiin housuihin pukeutunut mies ei nimenomaisella hetkellä ole se lavojen popdiiva, mutta hymy on valloittava. Katse syvä ja halaus aito. Lapin poika ei kursaile.
– Mie olin vielä nukkumassa, mutta tulkaa sisään! Käsi viittoo peremmälle.
Takana on Silja Serenaden keikkoja, joilla 10-vuotisjuhlakiertue on potkaistu käyntiin. Tuisku kertoo Staralle humoristisesti elävänsä laivalla omanlaistaan arkea, jolloin esimerkiksi unen saanti viivästyy keikkojen adrenaliinipiikkien ansiosta. Maissa kiertue jatkuu koko syksyn joulukuulle asti.
Kuluneen kymmenen vuotta Antti on viettänyt enemmän tai vähemmän ihmisten edessä. Julkisena henkilönä, iloineen ja suruineen. Toisenlainen tie -albumi vie kuulijan syvemmälle laulajan arvoihin, elämäntilanteisiin – katsomaan myös menneeseen myötätunnolla ja hyväksynnällä. Sillä vaikka oma polku on vahva, se ei ole ollut helppo.
Sen Tuisku on halunnut uusien kappaleidensa ja kiertueensa kautta kuulijoilleen välittää. 29-vuotiaalla artistilla on uskollinen fanikuntansa, joihin sanoma on kolahtanut. Musiikissa näkyvät esimerkiksi suvaitsevaisuuden teema ja erilaisuuden tunteen hyväksyminen. Elämäntarina on voimakkaasti läsnä kiertueella.
– Mulle on ollut tärkeää, että tämä show herättäisi ihmisiä ajattelemaan asioita. Eilen oli hienoa, kun nimmarijakotilaisuudessa eräs vanhempi perheenisä tuli kiittelemään ja jopa liikuttui vähän. Hän sanoi olevansa mielissään siitä, että puhun koulukiusattujen puolesta ja tuon omaa tarinaani esille.
– Tämä kymmenen vuotta on pitänyt sisällään kaikenlaisia asioita – ylämäkiä ja alamäkiä. Ei ole ollut todellakaan aina helppoa. Pulloja on lentänyt lavalle ja on ollut epäilyksiä. Olen joutunut tekemään tosi paljon töitä tämän menestyksen eteen, että pystyn edelleenkin olemaan tässä, missä tänä päivänä olen.
Poptähden haastattelussa fanien merkitys nousee esiin harva se hetki. Yhdeksän studioalbumin jälkeen kiitollisuus tulee tietystä jatkuvuudesta ja pysyvyydestä. Tuisku-fanit ovat uskollisia idolilleen, ja vuosien varrella tähden niskaan satanut loka ja paine on tuntunut vain kasvattaneen ihailijoiden vankkumattomuutta.
– Mun elämä on ollut varmasti alusta asti – jos asian yksinkertaistaa – kamppailua juuri sen kanssa, ettei sovi sellaiseen perusmuottiin. Jos sopisin perinteisen 29-vuotiaan kundin muottiin, jolla on kaksi lasta, IT-ammatti ja farmariauto pihassa, niin en tekisi tätä työtä. En pystyisi silloin olemaan vakavastiotettava poptähti, pohtii Antti.
– En ole koskaan halunnut puhua koulukiusaustaustastani tai mistään ulkopuolelle jätetyksi tulemisen tunteesta sen takia, että kerjäisin sillä otsikoita, sääliä tai sympatiaa. Aihe on tullut esille erityisesti näiden viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana.
– Kun ikää tulee lisää, itsetunto alkaa parantua ja rakentua oikeiden asioiden varaan ja tulee ehkä jonkinlaista iän tuomaa sydämen viisautta mukaan. Olen ymmärtänyt, että mun ulkopuolelle jätetyksi tulemisen tunteet pystyy kääntämään isoksi voimavaraksi tässä työssä ja taiteessa.
– Niiden asioiden ilmaisu on varmaan korostunut senkin kautta, että ihmiset, jotka ovat kuunnelleet mun musiikkia ja esimerkiksi tosi hysteerisesti fanittavat mua, ovat kokeneet samankaltaisia asioita. Huomaan, että vaikka tänä päivänä mun levyt eivät todellakaan myy samalla lailla kuin alkuvuosina, tosi hardcore-fanitus on edelleen olemassa.
– Mun ajatuksia kuunnellaan ja ihmiset ovat saaneet voimaa ja energiaa vaikeisiin päiviin ja hetkiin mun kokemusten, puheiden ja sanojen perusteella. Voi olla, että oma tausta korostuu siinä, koska ihan varmasti ne ihmiset, jotka mua kuuntelevat, ovat myös muokanneet mun persoonaa.
”Olen saanut tehdä kymmenen vuotta unelmatyötäni”
Antin elämäntarina on pääpiirteiltään julkinen, ja siksi monelle tuttu. Siwan kassalta Idols-kilpailun menestyjäksi ja hittilistojen Kultapojaksi. Kun vuonna 2004 Tuiskun Ensimmäinen-debyyttialbumi päätyi kauppoihin ja siitä seurasi massiivinen julkisuusrumba, oli moni sitä mieltä, että Suomeen oli vihdoin saatu ensimmäinen kunnon poptähti.
– Olen saanut tehdä kymmenen vuotta unelmatyötäni. Musta ei sellaista yksityistä ihmistä saa enää oikeen tekemälläkään. Vaikka mulla on oma siviilielämä ja arki, mistä en halua kaikkea ihmisille valottaa, niin mie en kuitenkaan salaa elämässäni yhtään mitään. Elän tätä mun työtä. Kuuntelijoideni takia olen entisestään halunnut käydä vaikeitakin asioita läpi haastatteluissani ja musiikissa.
Varteenotettavaa manttelinperijää ei ole löytynyt vieläkään, vaikka nuorempi sukupolvi uskaltaa olla teeskentelemättömästi pop. Antti on iloinen siitä, että yleisön eteen ovat löytäneet tiensä Robinin ja Isaac Elliotin kaltaiset nuoret popparit.
– Tämä kaikki ei ole tullut itselleni ilmaiseksi, eikä se ole ollut helppoa. Olenkin halunnut kannustaa tulevia, uusia, loistavia kykyjä, esimerkiksi Robinia ja Isaac Elliotia, joihin olen monesti kuluneen kesän aikana törmännyt. Olen jutellut heidän kanssaan ja sanonut, että muistakaa aina pitää jalat maassa ja tehdä töitä juttujen eteen. Varmasti vaan taivas on rajana sille, mitä voi elämässään saavuttaa.
Jotkut tahot ovat luoneet myös vastakkainasettelua kotimaisten miespuolisten poplaulajien välille. Antti pudistaa päätään ajatukselle kilpailusta.
– En pidä heitä kilpailijoina. Päinvastoin. Koen sellaista isoveljellistä fiilistä molempia kohtaan. Kummastakaan minä en keksisi yhden yhtäkään negatiivista pointtia sanottavaksi. Molempiin on ollut todella hauska tutustua. En epäile yhtään, etteikö heillä molemmilla olisi pitkä ura tiedossa.
– Juuri tuon kaltaisia artisteja tämä maa tarvitseekin. Olen ihmetellyt, että missä ne kaikki miespuoliset popparit ovat! Yli parikymppiset ihan selvästi ujostelevat liikaa, ja pitää olla 15-vuotias, että uskaltaa tehdä tuollaista omaa juttua. Pojat ovat tosi rohkeita.
Antin rooli nuorempien kannustajana tuli esille tänä keväänä KIDSing-laulukilpailussa, jossa hän tuomaroi varhaisnuorten esityksiä. Jo tuolloin artisti totesi miettineensä kritiikin antamista lapsille, koska on itsekin tuntenut sanallisten sivallusten jäljet omassa elämässään.
Viehätysvoima tekee henkikön näkyväksi – siis myös avoimeksi arvostelulle. Karismaattista ihmistä on vaikea jättää huomiotta, minkä Tuiskukin on kokenut uransa varrella monessa eri vaiheessa. Tavastian rockpyhätön ovet aukesivat miehelle vasta Toisenlainen tie -levyn julkaisukeikan myötä.
Aiemmin tähdelle oli sanottu, ettei hän tule koskaan esiintymään kyseisessä paikassa. Vastustusta on siis ollut ilmassa. Eräs Antin elämänopetuksista lienee ollut opetella suhtautumaan ihmisissä herättämiinsä reaktioihin terveellä tavalla. Uuden kiertueen suhteen hänellä on rauha sydämessään – vastaanotto ei pelota.
– Mun täytyy olla siinä ihan rehellinen, että kyllä mie koen olevani kaikista vahvimmillani tuolla lavalla. Silloin, kun saan puitteet, budjetin ja ideat, ja kaiken sen, mitä tuonne lavalle kehitetään, niin on aika hyvä olo. Jos ei tykkää, voi lähteä pois.
Parin tunnin mittainen show tuntuu kuitenkin vetävän yleisöä. Keikkapaikalla käy kova taistelu eturivin paikoista. Sanat osataan ulkoa. Ja Lilli Norion suunnittelemissa asuissa taustatanssijoidensa kanssa liikehtivä Antti muuntuu keikka keikalta lähemmäs kansainvälisempää poptähteä.
Kun suurin idoli on Madonna, esityksissä näkyy kunnianhimoisuus ja halu tuoda kotimaiselle yleisölle jotain erilaista. Moni perussuomalainen mies ei pystyisi vetämään lavalla glitterpaidassa täysin uskottavasti. Antti pystyy – ja tekee sen.
– Perussuomalaisesta tuli mieleen, että täällä laivalla mun tuotemyyjälle oli tulleet ruotsalaiset juttelemaan ja kyselemään, että kuka tuo tyyppi oikein on. Riikka oli sitten selittänyt, että tuo on Tuiskun Antti Suomesta. Ne oli sanoneet, ettei tuo voi mitenkään olla Suomesta!
– Riikka oli ihmetellyt, että miten niin. Vastaus oli, että ei tuo ole yhtään suomalaisen näköinen. Ihmettelivät, että onko tuo tyyppi adoptoitu. En tiedä, pitäisikö tästä olla huolissaan…
Tuiskua naurattaa. Hän kuvailee show’taan kunnon tykitykseksi ja uransa virstanpylvääksi. Siloisen pinnan alta vilahtaa puheessa särmiä, ja kieron vänkyrää lappalaista huumoria. Hän kertoo itse ymmärtävänsä hyvin ulkomaalaisviittauksen. Luonteessa kun on myös tulta ja tulikiveä.
– Mulla on tosi vahva tahto, mitä tulee esimerkiksi mun ystävyyssuhteisiin ja henkilökohtaiseen elämään. Olen tosi tulinen ja temperamenttinen ihminen. Ilman sellaista tahtotilaa en olisi päässyt siihen, missä olen tänään.
Tahdonvoima on vienyt poptähden läpi synkimpien aikojen, kuten vuoden 2008 tauon, jolloin Tuisku kyseenalaisti elämässään kaiken artistiudesta elämäntyyliinsä. Raikkaassa Pohjoisen luonnossa elämänsä viihtynyt mies ajautui pintapiireihin ja käytti alkoholia tavalla, joka sai hänet huolestumaan.
Suosion menettäminen pelotti, kun keikat eivät myyneet samoin kuin ennen. Mies on Hengitän – Äänessä Antti Tuisku -elämäkerrassaan kertonut ajasta, jolloin koulukiusatun pojan psyyken syövereistä alkoivat nousta kauan haudattuina olleet epävarmuudet, jotka tuli lopulta käsitellä perin pohjin. Niistä on voinut myöhemmin ammentaa omaan musiikkiin.
– Mun musiikinkuuntelijoiden joukkoon mahtuu poikkeuksellisen paljon henkilöitä, joilla on ollut samankaltaisia kokemuksia. Toisenlainen tie -levyn teema oli toisten tuomitseminen ja miten pitäisi antaa joka ikiselle ihmiselle lupa olla, elää, tutkia, rakastaa ja kuunnella omaa sydäntä. Se oli varmaan vahvin teema, ja sen teeman ympärille tulivat mun omat henkilökohtaiset tarinat.
– Mieheksi kasvamisesta, sukupuoliroolien näkemisestä ja sisäisestä levottomuudesta, joka syntyy kahden eri paikkakunnan välillä asumisesta. Koen edelleenkin olevani irrallinen Helsingissä, kun tulen toiselta paikkakunnalta, tunnustaa poppari.
– Kaunis kaaos -levyn teon aikana tajusin kokevani huonoa omaatuntoa siitä, etten pystynyt vanhempien edessä toteuttamaan samalla tavalla elämääni kuin muut. Levyä tehtiin vuonna 2010 ja olin silloin 26-vuotias. Elämäntilanteeseeni ei siinä kohtaa sopinut, eikä sovi tässäkään kohtaa, että mulla olisi oma lapsi pyörimässä täällä hytissä mukana.
Vaikka ovathan lapset ihania.
– Ne on! Ja mulla on hyvin vahva olo sydämessäni, että mie tuun lapsia ihan varmasti saamaan. Toivottavasti, näin mie ainakin haluaisin. Ja löytää elämäni rakkauden. Asettua jonnekin ja perustaa perheen. Se on ihan perusasia, mitä mie haluan.
Mutta miehen on tehtävä se, mitä hänen on tehtävä. Antin elämä on tällä hetkellä kiireistä. Artistin uran kehitystä seuranneen silmissä vaikuttaisi siltä, että Tuiskun tekstien sanoma on syventynyt vuosien varrella. Viestiä on välitettäväksi. Ja ääni on kuultu.
– Mie koen sen kanssa niin. Näiden kymmenen vuoden aikana olen miettinyt elämäni tarkoitusta. Olen ylipäätään sellainen pohdiskelija. Mietin, miksi saan tehdä tätä työtä ja miksi ihmiset saavat musiikistani ja esiintymisestäni näin suuria tunteita. Koen olevani todella etuoikeutettu. Olen ajatellut, että ehkä tällä kaikella on suurempi tarkoitus.
– Ehkä mun tehtävä onkin tässä kohtaa auttaa, tuoda lohtua ja hyvää fiilistä ihmisille. Eikä sen aina tarvitse olla sitä, että ihmiset itkee liikutuksesta mun keikoilla. Kaunis kaaos -levyn teema oli se, että kaikki saavat elää elämäänsä omassa aikataulussa. Toisenlainen tie syvensi tätä sanomaa. Olen ammentanut levyn biiseihin Törmän Saaran kanssa paljon kuuntelijoiden tarinoista. Hurjia juttuja siitä, miten ei sovita muotiin ja nuorilla ihmisillä elämä on vaikeaa. Erilaisuus pelottaa ihmisiä.
”Vuodet ovat koulineet mua aika paljon”
Kun on kyseessä arvoitus nimeltä Antti Tuisku, onkin kiinnostavaa tietää, millaisin silmin tähti katsoo nykyään menneisyyttään? Ala-asteella kiusatuksi tulleen nuorukaisen kokemukset eivät enää juurikaan näy artistissa pintapuolisesti. Julkisissa tilanteissa läsnä on ammattilainen, jonka pokka pitää.
– Kyllä nämä kuluneet vuodet ovat koulineet mua aika paljon, etten enää hirveästi mieti sitä, mitä muut musta ajattelee. Multa kysyttiin esimerkiksi tuossa joku aika sitten, miltä musta tuntuu, että mun seksuaalista suuntautumista jaksetaan miettiä. Vastasin siihen, että se tuntuu lähinnä huvittavalta, kun yksi asia kiinnostaa ihmisiä edelleenkin niin paljon.
– Olen aina itse ajatellut asiaa niin, että jos mulla olisi jostain ihmisestä pakkomielle, että olisi pakko tietää, mihin lokeroon tai muottiin tuo ihminen menee, niin kyllä mun pitäisi mennä siinä kohtaa peilin eteen ja miettiä, että miksi se asia kiinnostaa mua niin paljon. Mun mielestä se asia kertoo ihmisistä itsestään enemmän kuin musta.
– Siitäkin on tullut näiden kymmenen vuoden aikana osa mun artistikuvaa. Tuntuisi urpolta lähteä kommentoimaan siihen näiden kymmenen vuoden jälkeen mitään. Musta on siistiä, että jengi jaksaa vieläkin puhua asiasta.
Huhuja on tosiaan liikkunut moneen suuntaan huolimatta siitä, että Tuisku on maininnut elämäkerrassaan tyttöystävistä. Painettua sanaa voi olla vaikea uskoa, jos tietty kuva on piirtynyt yleisön mieleen.
– Se on juurikin niin. Jos ihmisillä on musta tietynlainen mielikuva, niin se on periaatteessa ihan sama, mitä asiaan sanon, kun sitä on hirveän vaikea lähteä muuttamaan. Mulle tuollaiset jutut on aika yhdentekeviä. En itse arvota ihmisiä ympärillä ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. En välitä siitä, miten ihmiset mut näkevät.
– Se ei tee musta ihmisenä parempaa tai huonompaa. Eikä se oikeastaan liity siihen, että miten mie tuolla lavalla työni teen tai millaista musiikkia teen. Tottakai se herättää kysymyksiä, kun en ole asiasta julkisuudessa sanonut juuta enkä jaata. Musta on mukava ärsyttää ihmisiä.
Antti on puhunut koko ajan pilke silmissään. Liialla vakavuudella hän ei kyseiseen aiheeseen suhtaudu, vaikkakin sanoissa on oma painoarvonsa. Onhan Tuiskun koko olemus eräänlainen manifesti uudenlaisen miehuuskäsityksen puolesta. Androgyyni ja vieläpä diiva, siksi tähteä on kutsuttu.
Kiehtova yhteensattuma sekin, että Antti-nimi on väännös Andreaksesta, joka puolestaan tulee kreikan andros-sanasta ja tarkoittaa miehekästä. Kun poppari sipsuttelee lavalla Mies-kappaleen aikana, ilmassa on sekä huumoria, että hienovaraista kapinaa. Mikä eittämättä tulee tarpeeseen.
Myönteinen voima kun ei aina silittele pelkästään päätä, vaikka Tuisku kyllä mieltää itsensä muiden kanssa helposti toimeentulevaksi persoonaksi. Mutta siinäkin on eroa jees-mieheen. Miten tähti on onnistunut säilyttämään myönteisyytensä erilaisissa tilanteissa?
– Konkreettinen esimerkki. En ole ollut tällainen ihminen, kun menin Idolsiin. Usko tai älä, mutta mie ymmärrän tänä päivänä sen, miksi mua kiusattiin. Olen ollut aina kiltti ja kaikkien kaveri, enkä mitenkään kiusaajaihminen, niin silti mulla on ollut sellainen hirveän omahyväinen luonteenpiirre.
– Sellainen ”haluan olla parempi kuin muut” – ja se on mussa vieläkin. Sanotaanko, etten kestä kauhean hyvin sitä, jos häviän. Siitä on tullut sellainen vitsi nykyään kaveripiirissä. Pelkäsin itse aikanaan sitä, että jos tulen menestymään Idolsissa, että tuleeko musta ihan hirveä kusipää.
– Halusin olla aina kaiken keskipisteenä ja liidasin kaikki jutut. Jos oli jotain koulun näytelmiä ala-asteella, niin mie en pelkästään näytellyt niissä, myös ohjasin ne. Ei varmasti tuollaiset 12-13-vuotiaat tyypit kestä sitä, että yksi tyyppi koko ajan päällemäsmäröi kaikessa.
– Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui todella vaikeita ja inhottavia asioita, kun muutin Rovaniemeltä Helsinkiin. Nimenomaan ihmissuhteissa, ja myöskin siinä, mitä julkisuus ja media toi tullessaan. Se, että yhtäkkiä musta tulee koko Suomen kansan rakastetuin ja vihatuin ihminen. Saan koko ajan kuulla itsestäni juttua ja mulla liikkuu turvamies mukana, kun ihmiset Pohjanmaalla tulevat väkisin bussiin puukkojen kanssa.
– Sellaista, että jouduin parin ensimmäisen vuoden aikana todella pelkäämään myös keikoilla. Kun näitä asioita tapahtui, niin ymmärsin, etten ollutkaan niin paljon fokusoinut siihen, että ”minäminäminä haluan tässä nyt näyttää, paukuttelen henkseleitä ja haluan päällemäsmäröidä”, kertoo Antti.
– Yhtäkkiä negatiiviset kokemukset, ihmiset ja tapahtumat vetivät mua jotenkin terveellä tavalla kohti maan pintaa. Tajusin, ettei tämä ehkä olekaan niin siistiä kuin olen koko ajan luullut. Se on konkreettinen esimerkki siitä, miksi pystyn kääntämään negatiivisimmatkin kokemukset tänä päivänä suhteellisen helposti positiiviksi asioiksi kantamatta niistä katkeruutta.
En ole pitkävihainen ihminen
Katkeruutta käsittelee esimerkiksi Toisenlainen tie -levyn Ihmiset-kappale. Laulajan mukaan aiheessa onkin ollut hänelle pureksimista oman polun varrella. Kappaleessa kulkee kaksi tarinalinjaa – menneiden ihmisten tuomien kokemusten hyväksyminen ja kaiken taustalla vaikuttava henkimaailma, jossa edesmenneet läheiset kantavat yhä mukana.
– Se on just noin, ja vielä lisäksi se, että mun elämän yksi suurimmista oppikouluista on ollut katkeruus. Etten katkeroituisi niille asioille ja ihmisille, mitä on elämässäni tapahtunut. On tullut vastaan ihmisiä, joihin en ole pystynyt luottamaan. Olen näiden vuosien varrella saanut tosi vahvan fiiliksen sydämeen, että ne ihmiset ovat nimenomaan tehneet musta sen ihmisen, mikä mie tänä päivänä olen.
– Niitä voi kiittää. Ihmiset-biisi on tavallaan kiitoslaulu inhottaville ihmisille. Se on yksi hienoimmista lauluista, jonka olen tehnyt. Sen kanssa oli itseasiassa iso vääntö, että kumpi olisi kolmas sinkku Ihmiset vai Leila, virnistää Tuisku.
Onko anteeksianto ollut miehelle haasteellista?
– En ole pitkävihainen ihminen. Mulla on ollut myös työyhteisössä sellaisia ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selän. Olen saattanut keikkailla useamminkin vuoden jonkun ihmisen kanssa, liikkua keikkabussilla ja kuulla jälkeenpäin, että ihmisen tarkoitusperät ovat olleet väärät. Olen ollut sinisilmäinen, naiivi ja halunnut uskoa hyvään ihmiseen.
– Tällaistakin on tapahtunut. Kyllähän siinä menee aikaa, että niistä kokemuksista pääsee yli, ja uskaltaa taas luottaa ihmisiin. Yksinäisyyden tunne varsinkin silloin alkuvuosina oli todella vahva. Silloin päästin ihan liian helposti jengiä lähelle ja takerruin jokaikiseen vastaantulijaan, koska itse olin niin pihalla, sekaisin ja hädissäni.
Pieni ja uskollinen lähipiiri ja perhe kuuluvat poptähden uskottuihin – niihin, jotka todistavat voimakkaampia myllerryksiä laulajan sielun syövereistä. Pieniä pilkahduksia herkkyydestä voi nähdä palapelin osasina Tuiskun puheessa, esiintymisissä ja tulkinnassa. Rima sydänystävien suhteen on noussut, mutta artisti haluaa silti pysyä ihmisenä auki uusille kokemuksille.
– En halua elää elämääni sydän lukossa, tai että vedän itseni piiloon kuoren sisään. Mulla on ollut aina sellainen periaate, että jos vietän ihmisen kanssa aikaa, niin mun pitää pystyä kertomaan sille itsestäni kaikki. Miksi haluaisin viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jolle en pysty kertomaan asioita?
Tuisku katsoo vakuuttavasti silmiin ja hymyilee. Asia ymmärretty.
Anna Poikkimäki
