Näin se syntyi! Maailman kohutuin tyttökalenteri vuodelle 2015

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pirellin tyttökalenteri on kuuluisa rohkeista kuvista, jotka on otettu sen hetken kuumimmista huippumalleista. Pirellin superseksikkäässä tyttökalenterissa on vuosien varrella nähty muun muassa Adriana Lima, Alessandra Abrosio, Helena Christensen ja Miranda Kerr.

YouTube
YouTube

Ensi vuoden kalenterin kuvauksiin on osallistunut muun muassa Gigi Hadid ja Isabeli Fontana. Kalenteri julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1964 ja se oli vuosittain valtava menestys, sillä vain harvat ja valitut saavat kalenterin. Pirellin kalenterissa on esiintynyt kaikki suosituimmat huippumallit ja kuvauksia pidetään valtavana meriittinä mallinuralla.

Uusimman kalenterin kuvaussessio tihkui seksiä ja Pirelli onkin julkaissut videon netissä, jossa kurkistetaan kulissien taakse. Videossa esitellään kalenterissä nähtävät mallit. Kalenterin on kuvannut ammattikuvaaja Steven Meisel. Jokaisesta kalenterista välittyy ja huokuu sen ajan popkulttuuri, joten ei olisi yllättävää, jos Pirellin kalentereilla olisi jonain päivänä suurta keräilyarvoa.