Beyonce hikoilee liikaa – kielsi takaapäin kuvaamisen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles on antanut konserttiensa valokuvaajille mielenkiintoisen määräyksen. Hän on nimittäin nyt määritellyt tarkkaan kuvakulmat, joista häntä saa jatkossa maailmankiertueensa konserteissa kuvata.

Syy määräyksen antamiseen on asiasta uutisoineen New York Daily Newsin mukaan se, että tähti hikoilee liikaa esiintymistensä aikana eikä hän halua kuvaajien ikuistavan sitä. I Am…Sasha Fierce -nimisellä maailmankiertueella parhaillaan olevan supertähden tanssikuviot ovat niin vaativia, että hiki virtaa niiden ansiosta solkenaan.

– Beyoncen asut ovat niin pieniä ja hänen koreografiansa ovat niin monimutkaisia, että hän hikoilee vääjäämättä. Se näytää aika luotaantyöntävältä, joten häntä ei saa jatkossa kuvata enää lainkaan tietyistä kulmista, lähde kertoi lehdelle.

Lehti ei kuitenkaan kertonut miten kuvaajien tulee toimia, sillä nopeiden tanssiliikkeiden takia kuvia tulee väkisinkin otettua myös kielletyistä kuvakulmista. Määräyksen valvomisesta ei siitäkään ole vielä tietoa.