Suomessa säätä ovat televisiossa ennustaneet perinteisesti pääasiassa asialliset meteorologit, mutta esimerkiksi latinalaisissa kulttuureissa säästä katsojille kertovat usein kuvankauniit ja muodokkaat nuoret naiset. Eräs heistä on nyt saanut internetin sekaisin.
Yanet Garcia on meksikolainen Televisa Monterrey -kanavan säätyttö, joka on alallaan monien mielestä maailman kaunein. Viime päivinä hänen kuvansa ovat levinneet verkossa miljoonille ja taas miljoonille katsojille, kun erityisesti miehet ovat innostuneet kaunottaressa.
Garcian Instagram-tilille tulvii uusia seuraajia samoin kuin hänen Twitter-tililleen. Samalla YouTubessa on julkaistu runsaasti videoita hänen televisioesiintymisistään. Nyt nähdään kooste, jossa Yanetin parhaita paloja on yhdistetty. Alla näet lisäksi muutamia Yanetin tuoreimpia Instagram-kuvia.