Maailmassa on noin seitsemän miljardia ihmistä, ja heistä suurimmalla osalla on ollut jossain elämänvaiheessa äiti. Äitiys ei sinällää ole harvinaista tai erikoista, mutta siitä saatetaan väkisin tehdä paljon mielipiteitä jakava puheenaihe. Äitityyppejä on erilaisia.
Lapselle on tärkeintä antaa rakkautta, hoivaa, lämpöä ja ravintoa. Silti osa äideistä haluaa kiillottaa sädekehäänsä muilla tavoin nostamalla esimerkiksi omia toimintamenetelmiään muiden yläpuolelle. Tällaisia äitejä ovat esimerkiksi he, jotka ovat valinneet puhtaat elämänarvot. Heillä ei syödä sokeria, maitoa, lihaa, gluteiinia – tai oikeastaan mitään tavallista tai perinteistä. Tästä kerrotaan myös julkisesti ja kovaan ääneen.
Homma menee överiksi siinä vaiheessa, kun ryhdytään arvostelemaan niitä henkiöitä, jotka eivät käytä luomuvillasta valmistettuja kestovaippoja ja syötä luomubataattilaatikkoa lapsilleen. Yhtä ärsyttäviä ovat aina onnelliset äidit, joiden elämää kehystää kultareuna. Tällainen äiti tuntee olonsa siunatuksi jopa lapsen vesirokon keskellä ja kaikki on ihanaa. Hän on aina #kiitollinen.
Rokotuksia vastustavien äitien kanssa ei kannata lähteä tukkanuottasille. Lopputulema on lähes aina sama kuin heittäisi ulostetta tuulettimeen. Sama ilmiö liittyy pätijä-äiteihin, joiden elämänsä ainoa tarkoitus on neuvoa muita olemaan oikeanlaisia äitejä. He tietävät kaiken lastenhoidosta ja muiden tavat ovat vääriä. Yleensä nämä yhden tai kahden lapsen äidit julkaisevat Facebookissa yksipuolisia artikkeleita ja tutkimuksia nostaakseen omaa tapaansa jalustalle.
Vanhemmuuteen kuuluu oleellisesti lapsen kehityksen seuraaminen. Kyseessä ei kuitenkaan ole kilpajuoksu, jossa vertaillaan kenen piltti kasvattaa ensimmäisenä hampaansa tai lähtee kävelemään. Jokainen yksilö kehittyy omaan vauhtiinsa ja se on myös sallittua. Osa äideistä kasvattaa lastansa vertaillen ja kehityksellä kerskaillen.
Myös omaan ulkonäköönsä liikaa keskittyvät äidit ärsyttävät suurinta osaa väestöstä lähinnä siksi, että he yleensä hehkuttavat erilaisia hyvinvointituotteitaan suureen ääneen sosiaalisessa mediassa. He liputtavat erilaisten energiahoitojen ja ihmeaineiden nimeen käyttäen kuluttavaa äitiyttään esimerkkinä. Useat äidit kunnioittavat naisellisuuttaan ja myös he pitävät itsestään hyvää huolta – vaikka eivät siitä erikseen toitota.
Paniikkiäidit lietsovat puolestaan pelkoa myös muihin äiteihin. Nämä mammat kirjoittavat Facebookin ryhmiin järkyttävistä kokemuksistaan, kun lapsi meinasi koskea voiveitseen tai kuinka hän söi yhden sillin raskausaikana ja pelkää vauvalle vaurioita. He pelottelevat ihmisiä viemästä lapsiaan paikkoihin, joissa kuhisee bakteereita ja pedofiiliraiskaajia. Päiväkodit ovat heidän mukaansa kuin keskitysleirejä. He yrittävät suojella lapsiaan kaikelta sen sijaan, että valmistaisivat he elämää varten.
Entäpä isät? Isät osallistuvat joskus äitien mielestä liian vähän lastenhoitoon, mutta samaan aikaan äidit haluavat tehdä kaiken itse. He eivät välttämättä anna rennommin asioihin suhtautuvan isän olla mukana. Meistä harva olisi hengissä, jos lastenhoito olisi ydinfysiikkaan verrattavissa olevaa toimintaa. Äitejä on monenlaisia, mutta pääasia on, että lapsi on onnellinen ja pärjää elämässä.
