Hollywood-tähti pilasi kasvonsa – muistuttaa Batmanin Jokeria?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monissa Hollywood-elokuvissa kovan jätkän roolissa nähty näyttelijä Ray Liotta muistetaan erityisesti Mafiaveljet-elokuvan tähtenä. Viime vuosina hänen uransa valkokankaalla on ollut hieman hiljaista, sillä hänet on nähty vain muutamassa tuotannossa.

Eilen Liotta kuitenkin kuvattiin pitkästä aikaa julkaisuudessa, kun hän osallistui Annual Screen Actors Guild Awards -gaalaan Los Angelesin Shrine-hallissa. Mukana miehellä oli kuvaukaunis 18-vuotias Karsen-tytär, josta povataan tulevaisuuden tähteä. Samalla saatiin huomata, että Ray Liott oli monien muiden Hollywood-tähtien tapaan pilannut kasvonsa mitä ilmeisimmin överiksi menneillä kauneusleikkauksilla.

61-vuotias amerikkalainen näyttelijä Ray Liotta teki läpimurtonsa Martin Scorsesen ohjaamassa Mafiaveljet-elokuvassa. Sittemmin hänet on nähty valkokankailla myös esimerkiksi elokuvissa Smokin’ Aces ja Wild Hogs. Jälkimmäisessä hän näytteli kovaotteista moottoripyöräjengiläistä.

Splash
Splash