Lieminen julkaisee uutta: ”Kaislikossa suhisee”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Perjantaina julkaistava Lieminen feat. Nopsajalka -single Kaislikossa suhisee tarjoilee kesäfiilistä. Kappale syntyi Liemisen mukaan ylistyslauluksi Suomelle suvelle.

– Lähdin kirjoittamaan biisin sanoja Kuningasideasta tutun Väinöväinön kanssa fiiliistelemällä ulkona pikkuhiljaa orastavaa kesäkeliä. Päätimme, että biisi kertoo kesästä Suomessa. Kruisailusta maaseudun läpi ihmetellen luonnon ja mestojen kauneutta sekä puhtautta, Lieminen kertoo.

– Niitä siistejä juttuja, joita pitää itsestäänselvyyksinä, koska ne ovat niin lähellä et ne meinaavat unohtua. Haluttiin nostaa Elovena-tyttö ja muut Suomen ihanuudet takas kartalle.

Urbaania popia esittävä Lieminen on ehtinyt luotsata monipuolista musiikkiuraa. Aiemmin tänä keväänä mies oli mukana UMK2016-kisassa Pehmeiden arvojen vaalijat -kappalellaan. Liemisen sooloura käynnistyi muutama vuosi sitten isoksi hitiksi nousseella Tääl on Lieminen -singlellä, jonka jälkeen mies on julkaissut useita hienon vastaanoton saaneita sinkkuja. Debyyttilevy Moi! Ilmestyi tammikuussa 2016.