Popmaailmasta on jälleen kantautunut traagisia uutisia, kun The Voice -kilpailusta tunnetuksi tullut 22-vuotias laulajatar Christina Grimmie surmattiin perjantai-iltana Orlandossa. Grimmie oli konsertoimassa, kun häntä kohti ammuttiin, ja laulaja sai kuolettavat vammat.
The Voicen Yhdysvaltojen version kuudennella tuotantokaudella kolmanneksi sijoittunut Christina Grimmie oli hetkeä aiemmin esiintynyt konsertissa Before You Exit -yhtyeen jälkeen, kun artistit olivat jakamassa nimikirjoituksia ja myymässä fanituotteita konserttipaikalla The Plaza Live Theaterissa. Poliisin vahvistamien tietojen mukaan mies asteli yllättäen Grimmietä kohti ja ampui häntä.
Laulajan veli puolusti siskoaan, jolloin mies ampui itsensä. Laulajatar kiidätettiin paikalta Orlando Regional Medical Centerin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi. Poliisin mukaan ilman laulajattaren veljen sankarillista toimintaa olisi tapaus voinut vaatia enemmänkin uhreja. Surmaajalla oli mukanaan kaksi asetta. Surman motiivista ei ole vielä toistaiseksi tietoa.