Poika yritti saada ihastustaan puhelimeen – tytön isä oli toista mieltä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Isät ovat varmasti todella suojelevaisia omia tyttäriään kohtaan. Nyt verkossa leviää hauska tapaus, jossa rakkaudenkipeä teinipoika on yrittänyt saada hänen entistä tyttöystäväänsä kiinni tytön isän kautta. Isä ei ollut kovinkaan innoissaan asiasta.

15-vuotias poika yritti saada Robert-nimiseltä isältä lupaa jutella hänen Skylar-nimiselle tyttärelleen. Pojan mukaan hän tapaili isän 14-vuotiasta tytärtä vuoden verran ja on puhunut tytölle viimeksi kaksi vuotta sitten ennen kuin tytär muutti isänsä Robertin kanssa kauemmas. Pojan mukaan he siis seurustelivat kun Skylar oli 11-vuotias.

Isä sanoo pojalle jyrkästi ei, minkä jälkeen keskustelu käy melko epätoivoiseksi. Isä perustelee kohta kohdalta, minkä vuoksi poika ei saa isältä lupaa lähestyä Skylaria. Isä ei pidä siitä, että pojalla ei ole profiilikuvassaan paitaa yllään, hän ei osaa kirjoittaa oikein eikä takuulla ole lapsena voinut viedä hänen tytärtään kunnon treffeille niin kuin poika väittää.

Pojan ja isän väittely jatkuu pitkän viestiketjun verran. Lopussa keskustelu alkaa käymään melko hupaisaksi, kun isä alkaa pitämään hauskaa pojan kustannuksella. Isä alkaa vastailemaan pojalle pelkkien hauskojen meemien avulla, mikä saa pojan tuohtumaan.

Thirstier than a camel in a sweater