Kerroimme äskettäin tutkimuksesta, jossa huomattiin, että naisista tulee huomattavasti estottomampia jo yhden oluen juomisen jälkeen. Nyt uusi tutkimus todistaa, että olut tekee ihmiset myös onnellisemmiksi ja ystävällisemmiksi.
Alkoholi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoilla, mutta nyt on huomattu, että oluen juominen saa kuitenkin ihmiset onnellisemmiksi. Health-sivusto kertoo Baselin yliopistollisen sairaalan toteuttamasta tutkimuksesta, jossa huomattiin oluen tekevän ihmisistä sosiaalisempia, empaattisempia ja onnellisempia.
Tutkimuksessa nähtiin, että ihmiset alkoivat jo yhden oluen juotuaan näkemään toisten ihmisten iloiset ilmeet ja kasvot herkemmin. Tämän lisäksi he tunsivat itsensä ystävällisemmiksi, seksikkäämmiksi ja onnellisemmiksi. Oluen juomisen jälkeen ihmiset olivat halukkaampia keskustelemaan ja olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, mikä vaikutti myös heidän mielialansa nousemiseen.