Suomalainen laulajatar Saara Aalto on tehnyt suomalaista musiikkihistoriaa selviytymällä Britannian X Factor -kilpailussa livelähetyksiin saakka. Livelähetykset käynnistyvät jo huomenna ja Aalto onkin harjoitellut ja orientoitunut tulevaa esitystä varten monta päivää.
Saara Aalto julkaisi itsestään videon, jossa hän tanssii ja kertoo harjoittelevansa todella paljon tulevia livelähetyksiä varten. Aalto on ehtinyt X-Factor -kokemuksensa aikana tutustumaan jo moniin muihin kilpailijoihin, joille nainen on maistattanut muun muassa salmiakkia ja opettanut suomen kieltä.
Hauskalla videolla Aalto antaa kahdelle nuorelle miehelle maistettavaksi salmiakkia, jota he kumpikin tuntuvat inhoavan. Yksi kilpailija myös yllätti laulajattaren eräänä päivänä sanomalla hänelle suomeksi: ”Oi ei vähän söpöä”. Lausahdus taitaa olla Saara Aallon suusta monesti kuultu ilmaisu koska se aiheutti heti hänessä hilpeyttä.